Paranna sivustosi konversiota testaamalla
Näin saat kävijöistä enemmän irti
Selkeät päämäärät ennen aloittamista
Konversiolla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa kävijä suorittaa hänelle asetetun tavoitteen. Konversion parantamisella pyritäänkin usein myynnin kasvattamiseen tai kustannustehokkaan verkkopalvelun luomiseen. Esimerkkejä konversioon johtavasta tapahtumasta voivat olla esimerkiksi verkkopalveluun rekisteröityminen tai uutiskirjeen tilaaminen.
Esimerkkejä konversio tapahtumasta
- Demon/Näytteen tilaaminen.
- Soittopyynnön jättäminen.
- Palveluun rekisteröityminen.
- Ostos.
Perusteltuja, testattuja ja toimivia ratkaisuja
Asiakaslähtöisyys tuottaa parhaan tuloksen
Useimmat yritykset tekevät muutoksia sivuilleen tai uusivat sivustonsa siinä toivossa, että saisivat sivustonsa tuottamaan paremmin. Mutta voivatko tehdyt muutokset olla toimivia jos ne pohjautuvat vain mielipiteisiin, eivätkä asiakkaiden parissa tehtävään tutkimukseen ja datan keräämiseen. Toimivimmat muutokset saadaan aikaiseksi testaamalla eri variaatioita ja asiakkailta saadun datan analysoinnilla. Näin muutosten pohjana eivät ole enää pelkät mielipiteet.
Palvelumme
Autamme asiakkaitamme löytämään parhaat muutoskohteet sivustolleen, sekä kehittämään entistä toimivampia verkkopalveluita.
Yleisiä virheitä
Ongelmia konversion kehittämisessä
Ongelmakohtia ei ole kartoitettu
Mikäli sivuston ongelmakohdat eivät ole tiedossa, testataan helposti aivan vääriä asioita.
Tulosten väärä tulkinta
Liian lyhyt testijakso tai liian kapea otos, eivät anna luotettavaa tietoa päätöksentekoon.
Tarjoamamme ratkaisut
Sivuston jatkokehitykseen
Markkinointi tehostuu
"Puoliteholla" toimiva sivusto syö myös hakukoneoptimointiin ja hakukonemainontaan sijoitettuja resursseja.
Ei perustu mielipiteisiin
Huolellisen analysoinnin perusteella tehtävät muutokset ja testit tuovat parhaat tulokset.
Asiakkaat löytävät etsimänsä
Tehokkaasti konvertoiva sivusto on myös helppokäyttöinen, joten asiakas löytää etsimänsä tiedot ja tuotteet entistä paremmin.

